torstai 17. joulukuuta 2015

Ikkunat ja ovet



DOMUS


Talomme ikkunat ja ovet, pääovea lukuun ottamatta, tulevat Jämerän kautta Domukselta. Kävin eilen tutustumassa malleihin tarkemmin ja valinnat lyötiin lukkoon. Hankimme todennäköisesti myös autotallin kaksi ovea ja kolme ikkunaa Domukselta.

Taloon tulee laskujeni mukaan avattavia ikkunoita vain viisi kappaletta, kaikkiin tyttöjen makuuhuoneisiin, vanhempien wc -tilaan ja pesuhuoneeseen.  Aika mahtavaa, kun edellisessä 90-luvulla rakennetussa talossamme saimme viimeiset viisi vuotta pestä noin 150 ikkunapintaa joka ikkunanpesun yhteydessä. Kaikki muut uuden talon ikkunat tulevat siis olemaan kiinteitä ja niissä on vain kaksi pestävää pintaa. Olemme suunnitelleet ainakin tyttöjen huoneisiin sälekaihtimia, mutta kivitalossa niitä ei kuulemma kannata laittaa ikkunoihin valmiiksi tehdasasennuksena, koska kosteus aiheuttaa helposti ongelmia. Täytyy hoitaa sälekaihtimet siis siinä vaiheessa, kun rakennusaikainen kosteus on varmasti haihtunut. Ikkunat tulevat olemaan Domus Passiivi -mallistoa ja niissä on vakiona huurtumisen esto.

Meidän makuuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan ovet tulevat olemaan ihan sileäpintaisia Thermorakenteisia ovia Kaskipuun mallistosta. Makkariin tulee kokolasinen, kodinhoitohuoneeseen osittain lasipinnalla ja tekniseen tilaan umpiovi. Ovien ja ikkunanpuitteiden värinä on arkkitehdin suunnitelmien mukaisesti todella vaalea harmaan sävy.

Olohuoneen liukuovi tulee olemaan Domus Schüco Slide ja avautumissuunnaksi valittiin avaus keittiön puolelta, niin että keittiöstä on helpompi viedä tarjoiluja terassille.

Kyselin myös ikkunoiden vaikutusta kännykän kuuluvuuksiin ja sain vinkin, että talon pääoveksi kannattaa valita puurakenteinen ovi, jolloin se päästää säteilyn läpi. Sitä täydellistä ovea ei löytynyt Kaskipuun mallistosta, joten täytyy jatkaa etsintöjä. Talon piirustuksissa oli alunperin 140 leveä pariovi, mutta pyysin arkkitehtia muuttamaan sen käytännöllisyyden vuoksi tavalliseksi oveksi levikkeellä. Ulko-ovi saisi olla mielestäni kokonaan umpinainen, koska oven viereen on tulossa kiinteä ikkuna ja muutenkin eteisessä on ikkunapintaa reilusti.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Ajatuksia budjetoinnista

Monessa blogissa on viime aikoina käsitelty rakentamisen kustannuksia ja niiden innoittamana minäkin ajattelin avata hieman käyttämiämme keinoja budjetin hallinnassa pitämiseksi.

- Emme rakenna tarpeisiimme nähden liian isoa taloa
Jokainen neliö maksaa. Meille tulee asuinpinta-alaa viidelle hengelle noin 160 neliöä ja se oli myös yläraja, jonka arkkitehdille annoimme ennen talon suunnittelua. Kosteat tilat on myös mitoitettu juuri meidän tarpeisiimme sopiviksi, koska kosteat tilat maksavat pinnoiltaan eniten.

- Karsimme arkkitehdin suunnitelmista "kalliita" osia
Arkkitehdin ensimmäisissä luonnosehdotuksissa oli muun muassa kolme isoa lasiliukuovea ja melko paljon käytävätilaa. Viimeisissä luonnoksissa liukuovia oli enää yksi ja sekin alkuperäistä pienempi. Mainittakoon, että emme olleet kertoneet arkkitehdille budjettiamme ennen suunnitteluvaihetta, joten "moka" oli täysin meidän.

- Teemme autotallirakennuksen ja pihan rakenteet vasta talon valmistuttua
Tämä sen vuoksi, että vaikka kustannusten osalta yllätyksiä tulisikin matkan varrella, niin ainakin on suuremmat mahdollisuudet saada talo valmiiksi asti. Autotalli tehdään puurakenteisena, koska siitä olisi tullut liian kallis harkkorakenteisena.

- Kilpailutamme hankinnat ja hyödynnämme tarjoukset
Kilpailuttaminen kannattaa, vaikka ei valitsisikaan sitä edullisinta vaihtoehtoa. Rakennuslaina kannattaa myös ehdottomasti kilpailuttaa. Tarjoukset on tullut myös hyödynnettyä tarkkaan ja jo nyt ollaan säästetty sen avulla muutama tonni.

- Varaamme suunnitteluvaiheeseen riittävästi aikaa
Uskon, että hyvä suunnittelu ja hankintojen tekeminen ajan kanssa tuottavat säästöä ja vähentävät stressiä. Toistaiseksi tämä on toiminut hyvin, eikä päätöksiä ja hankintoja ole tarvinnut tehdä kiireessä. Kiire lisää kokemukseni mukaan yleensä myös kustannuksia. Katsotaan miten käy, kun varsinainen rakentamisvaihe alkaa.

- Varaamme budjettiin ylimääräistä yllättäville kuluille
Rakennushanke olisi kaatunut heti alkuunsa, ellei budjetissa olisi ollut reilusti ylimääräistä, kun tiestä aiheutuneet kustannukset olivatkin maaperän takia yli puolet arvioitua suuremmat. Vieläkin budjetista löytyy joustoa, koska yllätyksiä varmasti tulee jatkossakin.

- Mietimme mihin haluamme panostaa ja missä säästää
Kaikkeen ei vain rahat riitä, joten olemme miettineet mitkä asiat ovat meille ehdottomia ja missä voimme hyvin tinkiä. Talon halusimme esimerkiksi ehdottomasti vesikattovalmiiksi asti rakennettuna ja kivirakenteisena, joten näistä emme lähteneet tinkimään. Talli sen sijaan on puurakenteinen ja se tehdään luultavasti pitkästä tavarasta. Sisäpinnoissa esimerkiksi laattojen kohdalla valitsimme  edullisempia vaihtoehtoja ja suuren osan sisätöistä teemme myös itse. Keittiön tasoihin panostettiin ja ne ovat kiveä, kun taas kodinhoitohuoneen tasoiksi valittiin kustannussyistä laminaattia jne.

- Seuraamme budjettia jatkuvasti
Olen tehnyt jo ennen talon suunnittelua budjetin, jota päivitän jatkuvasti toteutuneiden kustannusten mukaan. Näin pysymme jatkuvasti selvillä siitä missä mennään ja kuinka paljon rahaa on jo mennyt. Samasta taulukosta seuraan myös puuttuvia hankintoja.

Toivottavasti näistä vinkeistä on muillekin rakentajille apua. Me ei olla päästy vielä maatyövaihetta pidemmälle, joten katsotaan miten budjetointi loppupeleissä onnistui. Lupaan raportoida aiheesta talon valmistuttua.


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenterivinkki! Ilmaista sisustussuunnittelua

(kuva Vepsäläisen sivuilta)

 Vepsäläisen joulukalenterista löytyy tänään tunnin ilmainen sisustuskonsultaatio. Jos tällaiselle palvelulle on tarvetta, niin aikaa varaamaan pääset vaikka tästä.

Minulla on pohdinnassa ollut erityisesti olohuoneen valaistusratkaisut, sohvaryhmä ja tilaan sopiva 10 hengen ruokapöytä. Toivottavasti tuosta sisustuskonsultaatiosta olisi näihin ongelmiin apua.

Kävimme miehen kanssa viikonloppuna Jämerän esittelyssä ja siellä meille tarjottiin myös K-Raudan kautta ilmaista sisustuskonsultaatiota. Luultavasti tätäkin palvelua tulee hyödynnettyä esimerkiksi parketin valinnassa.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Laattavalinnat


Tilasimme viime viikolla Starkin kampanjasta Pukkilan valkoista seinälaattaa alle kympin neliöhinnalla ja tänään kävimme Pukkilan tehtaanmyymälässä hankkimassa loputkin laatat alennuspäiviltä. Taas on listassa yksi päätettävä asia vähemmän.


Tässä siis koko talon laattavalinnat:


Pesuhuoneen, vessojen ja kodinhoitohuoneen seiniin:

Laattakuvaa  tuotteelle: Pukkila valkoinen - Valkoinen
Pukkila Valkoinen, himmeä, 20x40 cm (kotimainen)



Pesuhuoneen, saunan, vessojen ja kodinhoitohuoneen lattioihin:


Laattakuvaa  tuotteelle: Hieta - Taupe
Hieta Taupe, himmeä, 10x10 cm (vaaleampi sävy luonnossa)


Eteisen lattiaan:

Laattakuvaa  tuotteelle: Dolmen - Beige K30x30
Dolmen Beige, 30x30 cm (on luonnossa hieman harmaampi sävy)



Keittiön välitilaan:

Laattakuvaa  tuotteelle: Lumo 2015 - Valkoinen 9,7x29,7
Lumo Valkoinen, 10x30 cm



Kodinhoitohuoneen välitilaan:

Laattakuvaa  tuotteelle: Bamboo - Valkosuklaa 20x25
Bamboo Valkosuklaa, 20x25 cm


Pesuhuoneen suihkuhyllyn takaosaan:

Laattakuvaa  tuotteelle: Kristallimosaiikki - Valkoinen 2,3x2,3
Kristallimosaiikki Valkoinen, kiiltävä, 2,3x2,3 cm


Lisäksi satuimme löytämään K-Raudasta mallikappaleena olleen Svedbergsin kalustekokonaisuuden, johon kuului peili, allaskaapisto ja hana bideellä. Hana lähtee luultavasti meiltä eteenpäin, mutta jompaan kumpaan vessaan päätyvät nämä Easy -sarjan kalusteet:




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Jätehuolto pelaamaan ja muita tarpeellisia hankintoja

Talon jätehuoltoa on suunniteltu jo sen verran, että hankimme Kodin Terran tarjouskampanjasta kaksi roskasäiliötä. Toinen roskiksista on tarkoitus sijoittaa jätekatokseen (sekajäte) ja toinen autotallin taakse energiajäteroskapussien välivarastointia varten. Asuinpaikkakunnallamme on lajittelupisteitä, joihin olemme tottuneet viemään energiajätteen, pahvit, paperit, metallit ja lasit, joten sekajätettä ei juurikaan synny. Rahaakin säästyy, kun sekajäteroskiksen tyhjennys kerran kuussa riittää mainiosti. Biojätettä tulee myös jonkin verran, mutta ne on myös kompostoitu lämpökompostorilla jo useamman vuoden ajan ja samaa hommaa on tarkoitus jatkaa uudenkin talon pihassa.

Jäkki 240l (kuva L&T)

Haaveissa on hankkia jätekatokseksi Tiklin alumiininen jätekatos, mutta tämä on niitä hankintoja, joiden toteutuminen riippuu budjetoinnin onnistumisesta.

NT 35/1 Ap |Kärcher Oy

Raksan siivousta helpottamaan hankittiin myös Kärcherin märkä-kuivaimuri. Kivi- ja puupölylle imurin pölyluokituksen pitäisi olla vähintään M-tasoa ja joissain imurimalleissa tätä pölyluokitusta oli hyvin vaikeaa saada selville. Tuohon hankkimaamme imuriin luokituksen saa käsittääkseni jopa H-tasolle, kun ostaa tietynlaisen suodattimen. Valmistajat voisivat kyllä mielestäni merkitä noita pölyluokituksia paremmin, koska myyjilläkään ei niistä kokemukseni mukaan ole kovin paljoa tietoa.

Kraft kestopeite (kuva Toknet)
Lisäksi Toknetin tarjouksesta lähti mukaan myös satsi eri kokoisia kestopeitteitä rakennustarvikkeiden suojausta varten, sekä Starkilta alennuksesta nokkakärry ja vatupassi. Kai tällä aleshoppailulla loppupeleissä jotain säästöäkin syntyy, vaikka hintavertailuun menee tietysti aikaakin.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kuvia ennen maatöitä


talon paikkaa
talon & tallin paikkaa
tallin paikkaa

kuva tien lopusta autotallin edustalta

Kiinteistöllä on taas tapahtunut vaikka mitä. Suurin osa puista on kaadettu ja maatyöt aloitetaan ensi kuussa. Talon korkokin katsottiin viime viikolla. Useat tahot, muun muassa kunnan rakennustarkastaja pitivät maaperätutkimusta turhana, mutta päätimme sen silti teettää, koska tarvitsimme joka tapauksessa maaperästä lausunnon Jämerälle. Vastuukysymysten osalta katsoin myös, että tässä kohdassa ei välttämättä ole fiksuin veto säästää, joten päätimme pyytää maaperätutkimuksesta tarjouksen paikalliselta yritykseltä. Täällä lähinurkilla ei ole kuin yksi toimija ja hinnoittelu oli selvästi sen mukainen. Onneksi pyysimme tarjouksen myös kauempaa ja maaperätutkimuksen tuli meille tekemään Esa Sjöros Raisiosta. Hommat hoituivat hyvin ja hinnassakin säästimme useampia satasia verrattuna paikalliseen yritykseen. Pieniä sydämentykytyksiä aiheuttivat kiinteistöltä porauksen jälkeen löytyneet savimöykyt. Kauhulla ajattelin mahdolliseen paalutukseen meneviä kustannuksia, mutta onneksi selvisi, että savikokkareet olivatkin jääneet välineisiin edelliseltä työmaalta ja perustuksen pitäisi onnistua hyvin maanvaraisella laatalla.

Kuvissa näkyy myös yksi kesällä tekemistäni heräteostoksista. Sininen 12 neliön taukotila/varastomökki, josta löytyy taukotilan puolelta myös ikkuna. Tämä oli erään liikkeen mallirakennuksena ollut ja osiin purettuna, kun sen ostin. Hiukan hirvitti, että mitä tuli hankittua, mutta onneksi osista syntyi tarkoitukseensa oikein hyvin sopiva mökki. Rakennuksen takaa löytyy mieheni ja isäni askartelema kompostikäymälärakennus, jonka on tarkoitus toimia virassaan vain raksan ajan.

Saimme kunnalta luvan aloittaa maatyöt ennen rakennusluvan hakemista, mutta onneksi lupakin on menossa hakuun viimeistään ensi kuun alussa. Arkkitehti tekee juuri tarvittavia lupapiirustuksia.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kuvia keittiö- ja kodinhoitohuonesuunnitelmista

 Sain Puustellilta luvan julkaista suunnittelukuvia, joten tässä on esimakua meidän tulevasta keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta. Materiaaleista löytyy tarkempaa tietoa edellisestä postauksesta. Oikealla korkeissa kaapeissa on jääkaappi ja pakastin, astianpesukone tulee altaan oikealle puolelle ja mikro saarekkeeseen tason alle, niin että lapsetkin yltävät siihen ja näkymä olohuoneeseen pysyy yhtenäisenä. Tuohon vasemmalle tulee puuhella ja sen viereen pöydän päähän takka. Huonekorkeus on keittiössä ja olohuoneessa 3,3 metriä ja muualla talossa 2,7 metriä. Pöydän toiseen päätyyn jäävät lasiliukuovet, joista pääsee terassille.






Kodinhoitohuoneeseen tulee lähinnä ihan peruskaapistoa ja myös puhtaanpyykin koreille oma alakaappinsa, jotta kaikki korit saa kaappiin piiloon. Ensimmäiseen korkeaan kaappiin tulee siivouskomero ja toiseen likapyykkikorit (joita tulee kuvasta poiketen kolme kappaletta). Ihan noin villiä seinäkuviointia ei ole luvassa, mutta jotain kivaa voisi kyllä kodariin keksiä valkoisten kaapistojen seuraksi.



maanantai 19. lokakuuta 2015

Keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteita

Perjantaina, viiden tunnin keskustelujen jälkeen, valitsin keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden toimittajaksi Puustellin. Pisteet Rauman myymälän Heli Savolaiselle, joka jaksoi iltaseitsemään asti pohtia meidän kalustesuunnitelmia (ja pointsit myös miehelleni, joka suunnittelutapaamisen venähdettyä muutti aikataulujaan ja hoiti lapset & harrastuskuskaukset sillä aikaa). Puustellin tarjous oli kolmesta saamastamme tarjouksesta kallein, mutta palvelu, ystävien suositukset ja laatu vakuutti, joten päädyin hetken harkinnan jälkeen valitsemaan kuitenkin Puustellin toimittajaksi.

Suunnittelukuvia en valitettavasti voi vielä julkaista, koska en huomannut pyytää siihen lupaa, mutta  keittiön kaapistot ovat muutamaa yläkaappia lukuun ottamatta sileäpintaiset valkoiset ja tasot ovat tummanharmaata kiveä. Ne muutamat yläkaapit ovat myös rungoltaan valkoiset, mutta ovet ovat lakattua massiivitammea. Vetiminä on metallinväriset lankavetimet ja yläkaapeissa pomppusaranat ja suurin osa kodinkoneista on integroitu. Altaana on Blanco Naya Silgranit -materiaalia ja hana tulee luultavasti Oraksen mallistosta.

Kodinhoitohuoneeseen tulee myös samanlaiset sileät valkoiset ovet lankavetimillä ja tasoksi tammilaminaatti. Allas on terästä ja hana jo aiemmin hankkimani Oraksen Vega kuraharjalla. (Kuvat Puustelli & Blanco)

Keittiön ja khh:n kaappien ovet
Keittiön yläkaappien ovet
anthracite
Keittiön allas
Lankavetimet
Keittiön kivitaso

Kodinhoitohuoneen laminaattitaso

Integroitava täyskorkea jääkaappi ja -pakastin tulevat myös Puustellin kautta, kuten myös sähkölieden liesituuletin. Aiemmin tehdyistä kodinkonehankinnoista voit lukea täältä.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Allaskalustehaaveita

Miten voi olla niin mahdoton tehtävä löytää kivoja allaskaappeja!? Olen selannut kaikki löytämäni valmistajat läpi ja ainoastaan yhden tuotteista löytyy muutama miellyttävä.
 Jos ei parempia vaihtoehtoja tule vastaan ja budjetti riittää, niin näihin tähdätään:

Isompaan wc -tilaan nämä Svedbergsin Joy -sarjan kalusteet (kuvat valmistajan)





Ja vanhempien vessaan nämä Svedbergs Easy -kalusteet
 (melkein sama kalustesetti kun edellisessä talossamme)







maanantai 5. lokakuuta 2015

Puuliesi

Meille tulee tupakeittiöön sekä puuliesi, että takka. Toistaiseksi en ole löytänyt sitä "ihan täydellistä" puuhellaa, mutta monia hyviä vaihtoehtoja kuitenkin. Alla on muutamia suosikkejani:


Linnatuli -Tulia hellaleivinuuni





Tiileri -Henna hella, paistouunilla


Lohberger Lignatherm
Lohberger Lignaterm
(kuvat valmistajien)

Hella saisi mielellään olla varaava, eikä se saa luovuttaa lämpöä liian nopeasti, jottei keittiöön tule liian kuuma, kun hellaa lämmitetään. Lohbergerin mallin saisi eristeosien avulla upotettua keittiökaapistoon, mutta tiilestä muuratut varmasti varaavat lämpöä paremmin ja hintakin on edullisempi. Täytyy varmaan lähteä ensin valitsemaan takkaa ja sitten hankkia sen kylkeen sopiva puuhella. Jonkinnäköinen huuvakin täytyy hellan yläpuolelle varmasti sijoittaa.

Kivitalotoimittajan valinta, osa 2


Laitoimme viime viikolla yhden Jämerän tilaukseen. :)

Päätös oli lopulta helppo, kun Jämerän kokonaistoimitus vesikattovalmiiksi asti (nk. Jämerä Lux) miellytti eniten ja saimme lopulta hinnankin neuvoteltua kohdalleen.

Meille tulee siis Jämerä kivitalo 500mm harkolla. Kokonaisala tulee olemaan 196 m² ja huoneistoala 159 m², yhdessä tasossa. Talon pystytys aloitetaan huhtikuun viimeisellä viikolla ensi keväänä.

Taas on yksi etappi saavutettu, kun talotoimittaja saatiin valittua. Tontilla puiden kaato on edistynyt hyvin ja alustavia talon & tallirakennuksen paikkojakin kävimme jo merkkailemassa. Toivoa on siis saada talon pohjat tehtyä vielä syksyn aikana. Sähkötkin saatiin jo melkein rakennuspaikalle asti ja vastaava mestari on valittu. Homma etenee siis hitaasti, mutta varmasti.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kivitalotoimittajan valinta, osa 1

Pyysimme tarjouksia yhteensä seitsemältä talotoimittajalta. Tarjouspyynnöt lähetin elokuun puolenvälin jälkeen ja tarjouspyyntö koski materiaaleja, sekä urakointia vesikattovalmiiksi asti. Tarjouspyynnössä olisi kannattanut ehkä paremmin eritellä toivottua toimitussisältöä, koska kaikkien tarjousten sisällöt olivat erilaisia. Olikin melkoinen homma tasapäistää tarjouksia Excelin avulla.

Forte kivitalot vastasi viestiini nopeasti ja ilmoitti, koska tarjous olisi laskettu. Saimme tarjouksen vaihtoehtoisilla yläpohjavaihtoehdoilla ja mukana tuli myös urakoitsijan tarjous rungon pystytyksestä vesikattovalmiiksi. Tarjouksen hinta oli myös kilpailukykyinen ja toimitussisältö laaja. Ainoa miinus tulee ehkä siitä, että pyysin tarjousta energiaharkolla, mutta tarjous oli laskettu ns. tavallisella harkolla. Sain kuitenkin hinnan myös energiaharkolle, kun sitä myöhemmin kyselin.

HEVI Kivitalot eivät vastanneet viestiin, enkä ole saanut tarjousta.

Jämerältä saimme ensin tarjouksen kivisellä yläpohjalla, kuten olimme pyytäneet, mutta Forten tarjouksesta kävi ilmi, että heillä yläpohjan vaihtaminen puuversioon alentaisi hintaa noin 18t. Päätimme siis luopua kivisestä yläpohjasta ja pyytää tarjouksen myös Jämerältä puisella yläpohjalla. Saimmekin hyvin kilpailukykyisen tarjouksen ja pystytys hoituisi Jämerän omien urakoitsijoiden kautta. Plussaa siitä, että yhteydenpito on ollut erittäin aktiivista ja tarjouksen toimitussisältö on laskettu tarkoituksenmukaisilla tuotteilla, esimerkiksi ikkunat ovat passiiviluokkaa, eivätkä hinnaltaan edullisinta mallia.

Lakka ei vastannut viestiin, enkä ole saanut tarjousta.

Lammilta saimme myös nopeasti vastauksen ja tiedon siitä, kauanko tarjouslaskenta kestää. Myyjä oli asiantunteva ja osasi vastata esittämiimme kysymyksiin. Hinta oli 500 mm lämpökivellä laskettuna vertailun korkeimpia, mutta toisaalta energiatehokkuuskin olisi tällä harkolla erittäin hyvä. Mukana ei tullut tarjousta urakoinnista, eli meidän pitäisi itse löytää urakoitsija. Ongelmaksi Lammin kohdalla muodostui kuitenkin EPS -harkoissa käytettävä palosuoja-aine. Kysyin Lammin edustajalta, että käytetäänkö heidän harkoissaan HBCD -palonestoainetta ja edustaja lupasi selvittää asiaa. Noin viikkoa myöhemmin sain vastauksen, että heidän tuotteillaan on kolme eri valmistajaa ja kahdelta on saatu vastaus, että ainetta ei enää käytetä. Kolmannelta ei ilmeisesti oltu saatu vastausta. Edustaja kertoi kuitenkin, että heidän varastotuotteissaan tätä ainetta vielä on ja todennäköisesti sitä tulisi olemaan myös meidän harkkotoimituksen mukana. Plussaa siis suoraselkäisestä asiakaspalvelusta, mutta valitettavasti Lammi taitaa nyt karsiutua tämän vuoksi pois laskuista. Tietoa HBCD:stä on mm. tässä Turun Sanomien artikkelissa.

Passiivikivitaloilta saimme erittäin hyvää ja tehokasta asiakaspalvelua ja myös tarjous on vertailun edullisin. Saimme edustajalta myös tiedon, että heidän harkoissaan ei käytetä enää HBCD:tä. Kaikkiin kysymyksiini tuli vastaus myös erittäin nopeasti. Jotenkin vain kevytbetoni tuntuisi materiaalina houkuttelevammalta kuin EPS, eikä tarvitsisi pelata valujen kanssa. Passiivikivitalojen kautta ei myöskään saatu tarjousta urakoinnista, joten pystytysporukka pitäisi hankkia itse.

Rock -kivitalojen edustaja oli paikallinen urakoitsija, jolta saimme materiaalien lisäksi, myös suullisen tarjouksen pystytyksestä. Tarjous vaikutti ensin edulliselta, mutta kun lisäsin siihen kaikki tarjouksesta puuttuvat kustannukset ja materiaalit, niin tarjouksesta tulikin kalliimpi, kuin muiden kevytbetonitoimittajien tarjoukset. Plussaa siitä, että saman urakoitsijan kautta saisi tarvittaessa myös sisätyöt ja rappauksen, mutta valitettavasti Rock taitaa karsiutua korkean hinnan vuoksi pois laskuista.

Toisessa vaiheessa ovat mukana ainakin siis Forte ja Jämerä. Näiden kahden hinnat ovat myös erittäin lähellä toisiaan, joten katsotaan mihin toimittajaan päädytään. Päätöksiä olisi tarkoitus tehdä melko pian, kunhan toimitussisällöt on hiottu kohdilleen.


Talon luonnokset osa 4 & 5

Täydelliset luonnokset vaativat aika monta kierrosta, mutta onneksi suunnitelmat etenivät joka kerta oikeaan suuntaan ja luonnoksista tuli loppupeleissä erittäin hyvät.

Viimeisissä luonnoksissa keittiötä suurennettiin ja muita tiloja vastaavasti pienennettiin, jota kokonaisneliömäärä pysyi kurissa. Viimeisellä luonnoskierroksella lisättiin vielä yksi ikkuna keittiöön ja siirrettiin pesuhuoneen ikkunan paikkaa pois suihkujen yläpuolelta. Myös työpöydälle saatiin paikka oleskelutilojen läheisyyteen.

Arkkitehdin palkkio oli onneksi kohtuullinen työmäärään nähden, joten ei vielä tässä vaiheessa projektia menty konkurssiin. :)

tiistai 1. syyskuuta 2015

Mansikkamaa


Mansikkamaa valmistui muutama viikko sitten. Istutin kohopenkkeihin 90 kpl mansikantaimia, Kaunotarta ja Polkaa. Kuokimme ensin savimaasta kohopenkit ja lisäsimme vain hiukan ostomultaa. Päälle vain mansikkakangas ja taimet siihen tehtyihin reikiin. Katsotaan saadaanko näin vaatimattomalla perustamisella yhtään satoa. Toivottavasti, sillä tytöt ainakin odottavat jo innolla.

Perunoille kävi tänä kesänä surkeasti. Rutto iski kosteiden kelien vuoksi, mutta onneksi mies katkoi perunoiden varret, ennen kuin tauti iski mukuloihin. Aika vaatimattomaksi sato kuitenkin tänä vuonna jäi.

Meillä on tie!


Tie valmistui viime viikolla. Maata jouduttiin kuorimaan suunniteltua enemmän ja päivän-parin homma venyi yli kuuden päivän mittaiseksi. Arvaatte varmaan, että se näkyi laskussakin. Louhosta ajettiin paikalle noin 70 kuormaa ja hienommat kiviainekset päälle. Onneksi kiinteistöllä riittää tilaa, joten maa-ainesten pois kuljetuksesta ei tarvinnut sentään maksaa.

Tie tehtiin vanhalle pellolle ja savisuus oli tiedossa, mutta silti maan pehmeys yllätti. Sekä kaivinkone, että kuorma-auto meinasivat upota kesken hommien, mutta onneksi eivät jääneet pahasti jumiin. Saldona oli vain yksi hajonnut lokasuoja. Talon pohjamaan pitäisi olla onneksi hiekkaa, joten ehkä talon pohjatöiden osalta päästään hieman pienemmällä operaatiolla.


Kaivuuhommat aloitettu, kuva tien alkupäästä talon suuntaan

Maanpinta poistettu, kuva tien keskivaihelta talon suuntaan.


Kuva autotallin nurkilta tien alun suuntaan
Valmis tie, kuva tien alkupäästä talon suuntaan
Valmis tie, kuva ihan tien alusta.

Talon paikkaa. Vielä on puustoa raivattavana.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kodinhoitohuoneen hana, leivänpaahdin ja postilaatikko

Muutamia hankintoja on taas tullut tehtyä. Suuremmista ostoksista on tulossa juttua myöhemmin.

Aiemmin tilaamani Russell Hobbsin leivänpaahdin kävi kääntymässä ja tilalle tuli Dualit Lite valkoisena. Russell paahtoi leivät miten sattui ja poltti välillä osan leivistä jopa miedoimmalla paahtoasteella, joten reklamoin paahtimesta ja palautin sen. Tilalle hain Stockmannilta tuon Dualitin, johon ainakin toistaiseksi olemme olleet erittäin tyytyväisiä.

(kuva valmistajan sivuilta)

Hana ja postilaatikko olivat sen sijaan heräteostoksia. Kävin tyttöjen kanssa Turussa ja paluumatkalla poikkesimme Raision Myllyn Prismassa ostamassa juotavaa. Kaupassa oli remontti menossa ja myös kodinosastolla oli melko paljon tavaraa alennettu. Tytöt olivat pitkän päivän jälkeen jo selvästi väsyneitä, mutta onneksi jaksoivat kärsivällisesti odottaa, kun silmäilin hyllyt nopeasti läpi.

Mukaan tarttui mallikappaleena ollut ORAS Vega (1829) hana, jossa on pesukoneventtiili ja kuraharja. Hintaa tälle jäi -50% alennuksen jälkeen 117,50 €.

(kuva valmistajan sivuilta)

Olin päättänyt postilaatikon mallin jo aiemmin. Pohdintaan oli ainoastaan jäänyt laatikon värin valinta. Viimeisessä tiekokouksessa oli pohdittu naapuruston postilaatikkorivin yhtenäistämistä, koska tällä hetkellä isosta postilaatikkorivistöstä löytyy jos jonkinnäköistä laatikkoa. Parissa uudemmista taloista on Bobin valkoiset postilaatikot ja ajattelin, että meille hankitaan sama malli, joko punaisena tai valkoisena. Mies olisi kuulemma halunnut yhtenäisyyden vuoksi valkoisen, mutta heräteostokseni vuoksi meillä on nyt sitten ihana punainen postilaatikko. Maalataan sitten joskus valkoiseksi, jos tarvitsee. ;)

(kuva valmistajan sivuilta)

Talon luonnokset osa 2 & 3

Toisen kierroksen luonnokset alkoivat näyttää jo juuri siltä mitä toivoimmekin. Kattomuoto oli muutettu harjakatoksi ja muun muassa tilojen sijaintia oli muutettu käytännöllisemmäksi. Lisäksi kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan ovien päälle oli lisätty reilunkokoinen katos.

Kolmannelle luonnoskierrokselle toivoimme ainoastaan pieniä muutoksia sunnitelmiin, esimerkiksi ikkunan vanhempien wc -tilaan ja katoksen myös pääoven ylle. Nämä olikin uusimmissa luonnoksissa toteutettu juuri toiveidemme mukaan ja kaiken piti muutenkin olla kohdallaan.

Huomasin kuitenkin merkittävän ongelman, kun aloin hahmotella keittiötä IKEAn keittiösuunnitteluohjelmalla. Laskutasoa ei jäisi juuri ollenkaan, mikäli astianpesukoneen sijoittaisi ergonomiselle korkeudelle, kuten olimme toivoneet. Meille on myös tulossa 10 henkilön ruokapöytä ja pohdin, että onko pöydän ympärille varattu joka suunnassa tarpeeksi tilaa. Arkkitehti sai siis vielä muutaman ongelman ratkaistavaksi. Toivottavasti seuraavat luonnokset ovat jo ne täydelliset. Lähellä onneksi ollaan jo.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Talon luonnokset osa 1

Saimme viime viikolla ensimmäiset luonnokset talosta. Olin tehnyt etukäteen arkkitehdille listan asioista ja toiminnoista, joita eri huoneissa tulisi ainakin olla ja ne olikin melko hyvin huomioitu suunnitelmassa. Saimme myös vertailtavaksi erilaisia kattovaihtoehtoja ja talon sijoitteluvaihtoehtoja tontille.

Suunnitelmista löytyi nopeasti vaihtoehto, joka sopi mielestämme tontille parhaiten ja sitä lähdetään nyt toiveidemme perusteella muokkaamaan. Lähetin arkkitehdille vaatimattomat kolme sivua kommentteja luonnoksista ja nyt jäämme taas innolla odottamaan seuraavia luonnoksia, joita pitäisi tulla sähköpostiin ensi viikolla.

Toivoimme muutoksia muun muassa ulkoliukuovien määrään (niiden korkean hinnan vuoksi) ja pieniä muutoksia tilojen kokoon. Haastetta saattaa aiheuttaa noin 20 m² kokoisen käytävätilan poisto. Unohdin ilmeisesti mainita ennen suunnitteluvaihetta, että inhoan käytäviä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ensimmäiset istutukset


Kaksi omenapuista (vasemmalla poistettava koivuntaimi)

Terijoensalava

Samalla kun mies kaataa puita, niin minä hankin uusia. Hyötykasvipuolelle istutettiin kolme omenapuuta ja talon puolelle ojaa neljä terijoensalavaa. Terijoensalavien on tarkoitus rajata piha-aluetta metsän suuntaan ja toisaalta ne tarvitsevat käsittääkseni paljon vettä, joten sopivat oikein hyvin savimaalle. Istutusväliksi jätettiin terijoensalavien kohdalla noin seitsemän metriä ja omenapuiden kohdalla noin viisi metriä. Istutimme kasvit kohopenkkiin, etteivät ne heti hukkuisi ja terijoensalavat istutettiin myös riittävän kauaksi ojista, etteivät juuristot hakeudu ojiin. Sain synttärilahjaksi yhden omenapuun, joten sekin pääsee vielä saavuttuaan omenapuurivin jatkoksi.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Allashanat

Hansgrohe Focus 70

Hansgrohe Focus 70 bidette


Allashanoiksi valikoituivat Hansgrohen Focus 70 -malliston hanat. Vielä ei ollut tarkoitus hankkia hanoja, mutta talotarvikkeen hanapäiviltä löytyivät nämä muotoilultaan miellyttävät hanat niin hyvään hintaan, että laitoin tilaukseen kaksi bidetellä varustettua ja yhden ilman. Minulla ei ole kokemusta eri hanamerkkien välisistä laatueroista, mutta mies on Oraksen hanojen kannalla. Nämäkin kuulemma kelpaavat, mutta luulen, että suihkuun, keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen valitaan hanat Oraksen mallistosta.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Pihan suunnittelua







Meille on tulossa piha-aluetta melko paljon, joten eri toiminnoille tulee olemaan runsaasti tilaa, mutta toisaalta pihan koko aiheuttaa myös haasteita. Pihan tulisi olla helppohoitoinen, eikä sen perustaminen saisi aiheuttaa suuria kustannuksia. Tällä hetkellä alueella on vain perunamaa, jonka pohjat teimme edelliskesänä ja aluetta laajennettiin tänä keväänä. Laitoimme maahan kesäkuun alussa 20 kg siemenperunoita, joten ihan riittävästi satoa pitäisi olla odotettavissa. :)

Tällä hetkellä kiinteistön takaosassa on metsää ja etuosa on vanhaa peltoaluetta. Pihan olisi tarkoitus tulla pääasiassa kiinteistön etuosaan ja tien suunnilleen keskelle aluetta. Etuosan läpi, tulevan tien suuntaisesti, menee myös leveä oja, mikä jakaa tulevan piha-alueen luontevasti kahtia.

Aloitin pihasuunnitelman teon Maanmittauslaitoksen karttapaikasta. Hain ensin osoitteella kiinteistökartan ja sen jälkeen laitoin asetuksista kiinteistöjaotuksen näkyviin, jotta löysin kiinteistön tarkat rajat. Sen jälkeen käytin "mittaa matka" työkalua, jotta sain mitat tulevalle piha-alueelle.

Seuraavaksi siirryin etsimään hyvää puutarhasuunnitteluohjelmaa ja päädyin Gardenan sivuille, josta löytyi "My Garden" -niminen ohjelma. Ohjelman avulla sain hyvin suuret linjat luonnosteltua, mutta en keksinyt, että mistä esimerkiksi kasvimaa-alueita voisi venyttää pituussuunnassa, joten kovin tarkkaan suunnitteluun ohjelma ei taida soveltua.

Alla on ohjelmalla tekemäni suunnitelma. Ohjelma löytyy täältä.



Toiselle puolelle pihaa on siis suunnitteilla ainakin kasvihuone, kasvimaa, hedelmäpuita ja marjapensaita. Talon puolelle harkitsen jonkinlaista metsäpuutarhaa ja muutamaa isompaa kukkapenkkiä, mutta niitä en vielä tähän suunnitellut, kun ei talon muodostakaan ole tarkempaa tietoa. Lähinnä halusin selvittää hyötypuutarhapuolen mittasuhteita, esimerkiksi montako puuta ja pensasta alueelle sopii rinnakkain.

Mies on raivannut tontilta jo aikamoisen määrän puuta, joten oksasilppurillekin on pian töitä. Onneksi saamme ilmeisesti polttomoottorikäyttöisen oksasilppurin lainaan, joten ei tarvitse ostaa omaa. Vielä pitäisi keksiä, mihin se kaikki silppu sijoitetaan.